Welcome to the Odder side. #rekry #oddyrekry
Haluaisitko olla osa jengiämme?
Nyt haussa Team Leader digimarkkinoinnin tiimiimme
Yhdistä digiosaamiseen luovuus ja rajoja rikkova designajattelu. Ping! Siinä olemme me, Oddy. Oddy viittaa fiksuun ja vallattoman luovaan (ja hieman kummalliseen) porukkaamme. Kasvamme ja tarvitsemme lisää osaajia joukkoomme.
Team leaderina työskentelet osana digimarkkinointitiimiämme ja osallistut asiakkaidemme digimarkkinoinnin pyörittämiseen. Saat myös kouluttaa muita, joten on tärkeää että tunnet Googlen ja Facebookin mainoskanavat kuin omat taskusi. Esimiehenä tehtävänäsi on huolehtia, että tiimillä on kaikki hyvin, jotta he voivat onnistua ja viihtyä työssään. Toimit tärkeässä roolissa prosessien kehittämisessä ja töiden resurssoinnissa. Osaat pitää naruja käsissäsi ja katsoa, että asiat tapahtuvat sovitussa aikataulussa ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tiedät, kuinka porukan saa innostumaan, muistat kannustaa, motivoida, antaa sopivasti vastuuta ja vapauksia, mutta olla kuitenkin tukena silloin, kun sitä tarvitaan. Kun hoidat mainoskampanjoita itsekin, ei osaamisesi pääse ruostumaan. Pääpaino työssäsi on kuitenkin muiden ohjaamisessa.
Arvostaisimme todella, jos olisit esimerkillä johtava tiimipeluri, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Kuulostaako yksisarvisen hommilta? Toivomuslistamme on pitkä, mutta ei mielestämme mahdoton – emme etsi yli-ihmistä, vaan kivaa tyyppiä, jolla on hyvä asenne. Meillä Oddyllä pääsee tekemään hommia monipuolisesti ja työ mukavien asiakkaiden kanssa on mielenkiintoista. Digimarkkinointi muuttuu ja kehittyy koko ajan, joten täällä oppii uutta, eikä varmasti ole tylsää. Meillä myös pidetään huoli, että sinä voit onnistua työssäsi. Et jää yksin, vaan ympärilläsi on aina ihmisiä, jotka auttavat ja opastavat sinua mielellään.
Onko Oddyssä mitään huonoa? On toki – esimerkiksi huumori! 😀 Meille on eksynyt töihin värikästä porukkaa ja työyhteisömme on rento. Ilo ja pirskahtelevaisuus ovat sallittuja juttuja. Jos olet aina tuntenut muualla olevasi vähän ”too much”, niin täällä et välttämättä niin koe. Työyhteisömme on inhimillinen ja jos olet vähän erilainen persoona, se ei haittaa. Pääasia on, että tunnet hyvin digimainonnan salat, hoidat hommasi ja sinuun voi luottaa.
Mitä tarjoamme?
- Työn loistotiimissä, kivassa ja rennossa työyhteisössä
- Mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä ammatillisesti
- Mielenkiintoisia tehtäviä upeiden asiakkaiden parissa, kehittyvän median ympärillä
- Avoimen ja kannustavan ilmapiirin, jossa saa kokeilla ja mokatakin
- Pienen yrityksen matalan hierarkian – kaikkeen ei tarvitse kysellä lupia ”ylempää”, vaan saat itse tehdä päätöksiä
- Vastuuta ja myös vapautta – mikromanageerausta ei meillä harrasteta
- Yhteisön, johon haluat kuulua – meillä on töissä harvinaisen kivoja ja reiluja tyyppejä
- Vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen tai osa-aikaisen työn tilanteesi mukaan
- Joustavat työajat ja mahdollisuuden etätyöskentelyyn – haluamme, että työ ja vapaa-aikasi pysyvät hyvässä balanssissa
- Lounas- ja liikuntasetelit
- Hierontamahdollisuuden työajalla
Mitä toivomme
- Useamman vuoden kokemusta yleisimmistä mainonnanhallinnan työvälineistä (Google Ads, Facebook Business Manager) ja eri kanavien mainosformaateista
- Kokemusta ja ymmärrystä Googlen analytiikkatyökaluista ja raportointimalleista, sekä taitoa myös raportoida työsi tulokset ymmärrettävästi
- Halua oppia ja kehittää uusia toimintatapoja
- Intoa saada muut loistamaan, ”valmentaja”-asennetta
- Asiakaspalveluhenkisyyttä ja ratkaisukeskeistä lähestymistä asioihin
- Tiimityötaitoja, mutta myös kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Työ on nopeatempoista ja vaatii tekijältään työhön tarttuvaa, oma-aloitteista asennetta
- Kielitaito: suomi ja englanti
Jos sinulla vielä sattuisi olemaan jotain näistä taidoista, olet meille todellinen kultakimpale
- Kekseliäs, yritteliäs ja innostuvainen luonne
- IT-taidot ovat aina plussaa
- Suoritetut Google-sertifikaatit
Työnkuvaasi kuuluu
- Tiiminvetäminen: esimiestyö, projektienhallinta, resurssointi, ihmisten innostaminen ja kannustaminen
- Digitaalisen mainonnan suunnittelu, tuotanto ja optimointi eri kanavissa
- Mainonnan tulosten raportointi ja analysointi
- Tärkeimmät työvälineesi ovat Google Ads, Data Studio, Tag Manager, Analytics ja Facebook Business Manager.
Hae meille töihin!
Lähetäthän avoimen hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi osoitteeseen digital@oddy.fi. Meillä ei ole nyt akuutti tarve team leader -osaamiselle, mutta tilanteet muuttuvat. Käsittelemme hakemuksia taas heti kun tarvitsemme digitiimin vetäjän.
Työntekopaikka: Kuopio, Joensuu, Iisalmi tai Espoo
Lisätietoja antaa:
Jenna Leino
Chief Executive Officer
jenna.leino@oddy.fi
+358 40 686 5540
Heräsikö kysymyksiä?
Soita, viestittele tai piipahda käymään, niin jutellaan lisää.