Reels-videot Lakeland Bomballe

Toteutimme kevään ja kesän 2022 aikana liudan Reels-videoita Lakeland Bomballe Instagram-markkinointiin.

Lakeland Bomba on Nurmeksen rentouttava ja idyllinen matkailualue. Alueen lomakeskus tarjoaa kotimaista rakennus- ja ruokakulttuuria sekä esittelee alueen perinteitä. Bomba tarjoaa mahdollisuuksia virkistäytymiseen ja rentoutumiseen esimerkiksi kylpylässä, puhtaan ja idyllisen luonnon lähettyvillä.

Asiakkaan toiveena oli Nurmeksen aluetta ja Bomban runsaita palveluja ja palveluntarjoajia esittelevät Reels-videot sosiaaliseen mediaan. Videoiden haluttiin olevan samaistuttavia ja autenttisia, eikä liian mainosmaisella otteella toteutettuja. Videon katsojille haluttiin luoda mielikuvaa siitä, mitä tavallinen alueella kävijä voi tehdä ja kokea.

Videoita tehtiin 10 kappaletta, joista jokainen kertoo yhdestä alueen palvelusta tai kohteesta. Videot toteutettiin Reels-muotoisina ja ne kuvattiin kahden päivän aikana. Oddy Digitalin moniosaaja Anna-Maria Hokkanen hoiti projektin yhdessä Bomban tiimin kanssa ja toimi sekä tuottajana, käsikirjoittajana että videoissa esiintyjänä. Videoiden kuvauksen ja editoinnin lisäksi Oddy Digital hoiti postauksien tekstituotannon, postaamisen Instagramiin ja maksetun mainonnan teon. Videoita nostettiin myös mainonnassa osana kesän 2022 matkailumarkkinointia.

Videomateriaalin suosio digitaalisessa viestinnässä on kasvanut valtavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi Instagramin algoritmit suosivat videomuotoista sisältöä, ja näiden videoiden tekemisen aikaan Reels-videomuoto oli ehdottomasti suosituin videomuoto. Laadukas ja autenttinen videomateriaali tuo tehokkaasti orgaanista näkyvyyttä. Videoita voidaan hyödyntää myös story-käytössä.

 

Tutustu jokaiseen videoon:

Kesä Bomba Spassa
Majatalosta majataloon -pyöräilykierros
Kesäillan pidot Puukarin Pysäkillä
Fatbike-pyöräilyä ympäri Bomban
Bomban karjalaiskylä ja hiljaisuuden polku
Fatbike-pyöräilyllä rantaraitin ympäri
Kesäpilkillä Villi Pohjolan kanssa
Laitalan lomien elämysaamiainen
Puu-Nurmes sähköpotkulautaillen
Kesän eka golf Pielis-Golfilla

Kiinnostuitko?

Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa markkinointiasi.

Laura Nevasalo Oddy

Laura Nevasalo

Commercial & Client Director

Tutustu muihin referensseihin

Digimainonta Elpy ry:n rekrytoinnin tukena

Digimainonta Elpy ry:n rekrytoinnin tukena

Olemme toteuttaneet asiakkaallemme Elpy ry:lle digimainontaa rekrytoinnin tukena. Rekrykampanjoiden mainoskanavina hyödynsimme Googlen hakusanamainontaa ja somemainontaa Metan alustoilla Facebookissa ja Instagramissa. Digimainonnan tavoitteena on tavoittaa potentiaalisia työnhakijoita eri työtehtäviin.

Lue lisää »

Ota ihmeessä yhteyttä!

Kuinka voimme auttaa?

Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä.

Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille! Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.

Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.

Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.

Ota yhteyttä

Etsitkö huoletonta ja kokonaisvaltaista ratkaisua yrityksesi markkinointiin? Oddyn markkinointipäällikköpalvelu auttaa. Lue lisää!
Tilaa Oddy Digitalin uutiskirje

Tilaa tosi Oddy uutiskirje!

Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.