Konsultointi ja suunnittelu

Oddy auttaa yritystäsi saavuttamaan maksimaalisen hyödyn markkinointibudjetistasi

Työmme lähtökohtana on, että sinä määrittelet tarpeen ja me ratkaisemme, kuinka tavoitamme kohdeyleisösi nopeasti ja kattavasti tekemään halutun toiminnon. Kattavien palvelujemme avulla vapautat resurssejasi ja kehität markkinointiasi saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet.

Konsultointi- ja suunnittelupalvelut Oddylta

Tarjoamme asiantuntevaa konsultaatiota ja suunnittelua markkinointiin digitaalisissa kanavissa. Autamme yritystäsi kustannustehokkaan, kohdennetun ja tuloksellisen markkinoinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Autamme kohdistamaan eurot siten, että ne tuottavat maksimaalista hyötyä ja auttavat markkinointiasi saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet. Suunnitelmallisen markkinoinnin avulla voimme myös helpommin arvioida, kehittyykö se toivottuun suuntaan.

Kumppaninasi pidämme aina huolta kolmesta asiasta: johdonmukaisuudesta eli siitä, että markkinointisi on brändisi mukaista kaikissa kanavissa, merkityksellisyydestä eli siitä, että markkinointiviestisi koskettaa asiakastasi ja jatkuvuudesta, eli siitä, että viestisi tavoittaa asiakkaasi halutussa kanavassa kustannustehokkaasti.

Tutustu referensseihin

Halvan uutuusherkut referenssi
Lyhytanimaatiot nostivat kesän uutuusherkut tehokkaasti esiin Halvan sosiaalisessa mediassa ja PMax-mainonnassa.
SoVet-mainoskampanja
Animoidut HTML5-bannerit ja ulkomainonta auttoivat yksityistä eläinlääkäriasema SoVet:ia erottumaan tehokkaasti kilpailijoista.
Halva B2B-mainosbannerit
Animoidut bannerit yhdistivät sulavan animoinnin, houkuttelevan värimaailman ja selkeän viestin. Dynaaminen toteutus mahdollisti eri starttipakettien esittelyn tehokkaasti ilman raskasta tekstimäärää.
Animoidut bannerit Espoon asunnoille
Espoon Asunnoille toteuttamamme bannerit erottuivat selkeän animoinnin ja vaihtuvien tekstien ansiosta. HTML5-tekniikka mahdollistaa erilaisten animointien käytön kätevästi.
Digimainonta Elpy ry:n rekrytoinnin tukena
Olemme toteuttaneet asiakkaallemme Elpy ry:lle digimainontaa rekrytoinnin tukena. Rekrykampanjoiden mainoskanavina hyödynsimme Googlen hakusanamainontaa ja somemainontaa Metan alustoilla Facebookissa ja Instagramissa. Digimainonnan tavoitteena on tavoittaa potentiaalisia työnhakijoita eri työtehtäviin.
Case Rasol
Kasvatimme Rasolin konversioiden eli haluttujen toimenpiteiden määrää konversio-optimoinnin avulla. Aluksi selvitimme kehityskohteita, joiden pohjalta lähdimme toteuttamaan toimenpiteitä suunnitelmallisesti. Jatkuva seuraaminen varmistaa tuloksellisuuden.

Ota ihmeessä yhteyttä!

Kuinka voimme auttaa?

Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä.

Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille! Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.

Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.

Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.

Ota yhteyttä

Tilaa Oddy Digitalin uutiskirje

Tilaa tosi Oddy uutiskirje!

Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.