Instagram Reels -videot AINA-keittiöille
Tuotimme AINA-keittiöille simppeleitä, mutta tyylikkäitä Instagram Reels -videoita. Videoissa yhdistimme still-kuvia moderniksi ja dynaamiseksi kokonaisuudeksi.
Lakeland Bomba on Nurmeksen rentouttava ja idyllinen matkailualue. Alueen lomakeskus tarjoaa kotimaista rakennus- ja ruokakulttuuria sekä esittelee alueen perinteitä. Bomba tarjoaa mahdollisuuksia virkistäytymiseen ja rentoutumiseen esimerkiksi kylpylässä, puhtaan ja idyllisen luonnon lähettyvillä.
Asiakkaan toiveena oli Nurmeksen aluetta ja Bomban runsaita palveluja ja palveluntarjoajia esittelevät Reels-videot sosiaaliseen mediaan. Videoiden haluttiin olevan samaistuttavia ja autenttisia, eikä liian mainosmaisella otteella toteutettuja. Videon katsojille haluttiin luoda mielikuvaa siitä, mitä tavallinen alueella kävijä voi tehdä ja kokea.
Videoita tehtiin 10 kappaletta, joista jokainen kertoo yhdestä alueen palvelusta tai kohteesta. Videot toteutettiin Reels-muotoisina ja ne kuvattiin kahden päivän aikana. Oddy Digitalin moniosaaja Anna-Maria Hokkanen hoiti projektin yhdessä Bomban tiimin kanssa ja toimi sekä tuottajana, käsikirjoittajana että videoissa esiintyjänä. Videoiden kuvauksen ja editoinnin lisäksi Oddy Digital hoiti postauksien tekstituotannon, postaamisen Instagramiin ja maksetun mainonnan teon. Videoita nostettiin myös mainonnassa osana kesän 2022 matkailumarkkinointia.
Videomateriaalin suosio digitaalisessa viestinnässä on kasvanut valtavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi Instagramin algoritmit suosivat videomuotoista sisältöä, ja näiden videoiden tekemisen aikaan Reels-videomuoto oli ehdottomasti suosituin videomuoto. Laadukas ja autenttinen videomateriaali tuo tehokkaasti orgaanista näkyvyyttä. Videoita voidaan hyödyntää myös story-käytössä.
Tutustu jokaiseen videoon:
Kesä Bomba Spassa
Majatalosta majataloon -pyöräilykierros
Kesäillan pidot Puukarin Pysäkillä
Fatbike-pyöräilyä ympäri Bomban
Bomban karjalaiskylä ja hiljaisuuden polku
Fatbike-pyöräilyllä rantaraitin ympäri
Kesäpilkillä Villi Pohjolan kanssa
Laitalan lomien elämysaamiainen
Puu-Nurmes sähköpotkulautaillen
Kesän eka golf Pielis-Golfilla
Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa markkinointiasi.
Tuotimme AINA-keittiöille simppeleitä, mutta tyylikkäitä Instagram Reels -videoita. Videoissa yhdistimme still-kuvia moderniksi ja dynaamiseksi kokonaisuudeksi.
Sometemplatet auttavat tehokkaassa sometuotannossa ja lyhyet somevideot tuovat kanaviin vaihtelua. Katso millaisia materiaaleja tuotimme osana somemanagerointia!
Tuotimme uutta sisältöä asiakkaamme Halvan verkkosivuston makeistuotesivuille. Sisällöntuotannon ansiosta sivujen näkyvyys hakukonetuloksissa parani huomattavasti.
Suunnittelimme ja tuotimme CH-Bioforcelle erilaisia digi- ja printtimuotoisia materiaaleja. Katso graafiset materiaalit ja toteutus.
Somekäyttöön soveltuvat kuvapohjat Darmentille osana laajempaa viestinnällistä kokonaisuutta.
Vastuullisuudesta kertova esteettinen huoneentaulu Taloykkösten toimistoon.
Kuinka voimme auttaa?
Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä.
Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille! Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.
Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.
Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.
Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.