Kansainvälistä markkinointia Darmentille

Asiakkaamme Darment tavoitteli näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla, jonka tueksi toteutimme kohdemaille lokalisoitua hakusanamainontaa ja Google Display -mainontaa. GDN-mainontaa varten loimme animoidut bannerit, jotka mukautettiin globaalille yleisölle kieliversioiden avulla. Mainonnan ansiosta Darmentin konversioiden määrä kasvoi merkittävästi.

Taustatietoja

Darment Oy on vuonna 1993 perustettu suomalainen kylmäalan asiantuntijayritys ja kylmäainetukku, joka toimittaa kylmäaineita, koneikkoja ja muita kylmäalan tarvikkeita. Yritys toimii kansainvälisesti, palvellen laajaa asiakaskuntaa useilla markkina-alueilla.

Oddylta apua kansainväliseen markkinointiin

Yhteistyön alussa selvitimme Darmentin tavoitteet mainonnan suhteen. Asiakas toivoi laajempaa näkyvyyttä kansainvälisille markkinoille, mutta kustannustehokkaasti. Päädyimme Googlen banneri- ja hakusanamainontaan, jotka katsoimme parhaaksi comboksi Saksan markkinaan ja myöhemmin myös Hollannin markkinaan. 

Yhteistyössä mukana oli useampi Oddyn asiantuntija. Mainonnan ja analytiikan asiantuntijat selvittivät optimaaliset yleisöt ja kanavat mainontaan, graafisen suunnittelun osaajat toteuttivat visuaalisesti vetovoimaiset materiaalit bannerimainontaan, ja kieliversioinnista sekä sisällöistä puolestaan vastasivat Oddyn sisällöntuotannon ja käännöstyön ammattilaiset.

Tavoitteenamme oli tukea asiakasta digitaalisen markkinoinnin parantamisessa ja kansainvälisen yleisön tavoittamisessa mahdollisimman laadukkaan saksan- ja englanninkielisen kieliversioinnin avulla.

Kieliversioinnin avulla yrityksen viesti saadaan välitettyä kansainväliseen kontekstiin soveltuvana. Ammattitaitoisten kääntäjien avustuksella saadaan materiaaleista hiottuja ja käännösten potentiaaliset käännösvirheet minimoitua. Yhtenäinen viesti välittää kuvaa laadukkuudesta ja lisää yrityksen vakuuttavuutta.

 

Mainonta ja analytiikka auttavat saamaan optimaalisia tuloksia

Mainonnan asiantuntijamme tekivät tutkimustyötä parhaimman mahdollisen kohdeyleisön tavoittamiseksi. Googlen banneri- ja hakusanamainonta on painotettiin erityisesti Saksan markkinoille. Hakusanamainonnan ytimessä on avainsana-analyysi, jonka avulla selvitetään parhaimmat hakusanat ja niiden hakumäärät. Analyysejä tarvittiin sekä kotimaiseen että kansainväliseen markkinointiin. Samalla saimme tietoa kohdeyleisön käyttäytymisestä ja kiinnostuksesta, jota pystyimme hyödyntämään myös tulevassa mainonnassa ja sisällöntuotannossa.

Asiakkaan verkkosivuille määritettiin verkkoanalytiikka Google Analytics 4 -työkalua käyttäen. Tärkeät seurattavat maalipisteet eli konversiot määritettiin ja tärkeät asetukset laitettiin kuntoon. Lisäksi asiakkaalle rakennettiin Google Looker Studio -raportti, jonka avulla asiakas voi seurata reaaliaikaisesti helppolukuisista näkymistä verkkosivujen ja mainonnan lukuja kanavittain.

 

Esimerkkitoteutus: Näyttävät GDN-bannerit kolmella eri kielellä

Oddyn graafisen tiimin ammattilaisten toimesta syntyi Google Display Network -mainontaan soveltuvat animoidut bannerit. Visuaalisissa ja brändinmukaisissa bannereissa nostettiin verkkotilaamisen nopeutta ja kylmäainevalikoiman laajuutta. Mainosbannerit toteutettiin suomeksi, englanniksi ja saksaksi.

Kansainvälisen markkinoinnin ei aina tarvitse olla iso investointi

Hakusanamainonnan tulokset puhuvat puolestaan.Yhteistyön ensimmäisen vuoden aikana konversioiden määrä kasvoi 470 % ja klikkiprosentti kasvoi 119 %. Keskiverto klikkihinta laski 21 %. Mainonnan budjettia saatiin kuitenkin laskettua samaisena ajanjaksona 19 %. Kohdeyleisöä saatiin aktivoitua aiempaa tehokkaammin ja pienemmällä budjetilla.

Digitaalisen markkinoinnin yhteistyö Darmentin kanssa on ollut antoisaa molemmille osapuolille. Yhteistyön ansiosta Darmentin kansainvälinen digitaalinen läsnäolo on vahvistunut ja mainonta on avannut Darmentille näkyvyyttä uusilla markkinoilla. Sisällöntuotannon ammattilaisten tekemien tekstien ja käännösten avulla mainontaa on päästy toteuttamaan suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Laadukkaat animoidut bannerit puolestaan herättävät huomiota liikkuvan kuvan ansiosta.

Yhteistyö on osoittanut entistä vahvemmin, ettei kansainvälisen markkinoinnin tarvitse olla monimutkaista ja kallista. Tärkeintä on löytää otollinen kohdeyleisö, ymmärtää heidän käyttäytymistään ja hyödyntää analytiikan tarjoamaa tietoa markkinointia suunnitellessa ja kehittäessä. Googlen banneri- ja hakusanamainonta ovat erittäin kustannustehokkaita digimarkkinoinnin muotoja, jotka tarjoavat oikein hyödynnettyinä laajaa näkyvyyttä.

Kiinnostuitko?

Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa markkinointiasi.

Laura Nevasalo Oddy

Laura Nevasalo

Commercial & Client Director

Tutustu muihin referensseihin

Ota ihmeessä yhteyttä!

Kuinka voimme auttaa?

Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä.

Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille! Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.

Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.

Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.

Ota yhteyttä

Etsitkö huoletonta ja kokonaisvaltaista ratkaisua yrityksesi markkinointiin? Oddyn markkinointipäällikköpalvelu auttaa. Lue lisää!
Tilaa Oddy Digitalin uutiskirje

Tilaa tosi Oddy uutiskirje!

Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.