Vakuuta natiivimainonnalla

Ota haltuun artikkelinomainen mainonta ja vakuuta kohdeyleisösi natiivimainonnalla

Natiivimainonnalla vakuutat ja mainostat saumattomasti sekä kiinnostavasti

Natiivimainos on mainontaa artikkelimuodossa. Natiivimainos voi olla esimerkiksi artikkeli, video, tutkimus tai referenssicase. Ohjaava natiivimainos voi näkyä osana hakutuloksia, uutisvirtaa, sisältösuosituksia tai muuta medialle ominaista sisältöjen listaustapaa. Useimmiten ohjaava natiivimainos muodostuu kuvasta, otsikosta ja lyhyestä ingressitekstistä, joita klikkaamalla siirrytään erilliselle artikkelisivulle.

Hyvän sisällön avulla vaikutetaan ostopäätökseen. Kuluttajat voivat mieltää natiivimainonnan mielenkiintoisempana ja palvelevampana kuin perinteisen bannerimainonnan. Auttavilla, kertovilla ja lisätietoja antavilla artikkeleilla luodaan kuvaa auttavasta ja tarpeita tyydyttävästä brändistä, joka jää mieleen.

Lisäksi, kun mainoksen ilme on linjassa muun sivuston kanssa, ei näitä mainoksia koeta välttämättä niin tunkeileviksi tai irrallisiksi, kuin muita mainoksia. Natiivimainonta on läpinäkyvää ja mainokset tulee aina erottaa tunnistein journalistisesta sisällöstä, esimerkiksi tekstillä ”Mainos”.

Esimerkki ohjaavasta natiivimainonnasta

Esimerkki ohjaavasta natiivimainoksesta muiden artikkelilinkkien seassa

Mitä hyötyä natiivimainonnasta on yritykselle?

  • Artikkelinomaiset sisällöt lisäävät brändin tunnettuutta alan asiantuntijana.
  • Kertovat ja auttavat sisällöt kiinnostavat ja sitouttavat kuluttajaa.
  • Kiinnostavat sisällöt viihdyttävät kuluttajaa pidempään, jolloin syntyy parempi muistijälki brändistä.
  • Natiivimainonta voidaan kokea miellyttävämpänä katsella ja kuluttaa, koska sisältö on tehty media-alustan periaatteiden ja ulkoasun mukaisesti.
  • Natiivimainonnalla voidaan kouluttaa, opastaa, viihdyttää, neuvoa ja naurattaa lukijaa.
  • Natiivimainonnan läpinäkyvyys voidaan kokea mukavana ja rehellisenä (Mainos, kaupallinen sisältö yms. merkinnät).

Natiivimateriaalin sisällöt pakettina

1 x natiivimainos 500 €

Sis. 1 x kuva, 3 x otsikkovariaatiota, 1 x ingressi, 1 x artikkeli

 

3 x natiivimainos 1250 €

Sis. 3 x kuva, 9 x otsikkovariaatiota, 3 x ingressi, 3 x artikkeli

Sisällöntuotantoon lisätään mahdollisten kuvapankkikuvien osto

Kuvat alkaen 9,99€/kpl

Tarvitsetko sisällön lisäksi koko kampanjasta huolehtimista?

Natiivimainonta avaimet käteen -pakettina

Sisällöntuotannon lisäksi:

Setup 400 €

Optimointi ja raportointi 300 €

Mediabudjetti esim. 1000 €

Tarjous voimassa 31.12.2025 asti

Natiivimainonnan hinnoittelu

Ohjaavassa natiivimainonnassa käytetään useimmiten klikkipohjaista hinnoittelua. Klikkaushinnat vaihtelevat käytettävien mediaympäristöjen ja valittujen kohdeyleisöjen mukaan. Yleensä klikkihinnat vaihtelevat 0,80 € – 2,50 € välillä. Natiivimainontaa kannattaa aluksi testata pienemmällä budjetilla. Suosittelemme noin 2 viikon mittaista testikampanjaa noin 1000 € mediabudjetilla.

Huolehdimme kampanjan suunnittelun, perustamisen, optimoinnin ja raportoinnin. Autamme myös natiivimainoksen sisällön suunnittelussa ja tarvittaessa toteutammekin mainoksen.

Laura Nevasalo Oddy

Tarvitsetko apua yrityksesi markkinointiin tai markkinoinnin suunnitteluun?

LUE AIHEESEEN LIITTYVÄT BLOGIKIRJOITUKSEMME

Vuonna 2026 Instagramissa ei pärjää se, joka näyttää kauneimmalta, vaan se, joka tuntuu todelliselta. Täydellinen estetiikka on muuttunut näkymättömäksi, ja ihmiset pysähtyvät vain sisällön äärelle, jossa he tunnistavat itsensä. Tämä muuttaa kaiken visuaalisessa markkinoinnissa.
trendit 2026
Vuonna 2026 digitaalinen markkinointi on entistä älykkäämpää ja käyttäjäkeskeisempää. Menestyvät brändit yhdistävät automaation, luovuuden ja inhimillisen tarinankerronnan tarjoten selkeää arvoa ja mieleenpainuvia kokemuksia kaikissa kanavissa.
Suuren yleisön vaikuttaja saattaa tavoittaa miljoonia, mutta yksittäisen postauksen sitoutumisaste jää usein matalaksi. Mikrovaikuttajat sen sijaan luovat vuorovaikutusta, keskustelua ja luottamusta.

Ota yhteyttä