Linkedin-mainonta
LinkedIn-mainonta auttaa kääntämään yrityspäättäjien päät
LinkedIn-mainonta on oleellinen osa B2B-yrityksen markkinointia ja liidien keruuta. LinkedIn on erinomainen kanava kasvattaa asiantuntijamielikuvaa ja rekrytoida osaajia.
LinkedIn-mainonta on tehokasta
LinkedIniä kutsutaan työelämän Facebookiksi, ja se kerää ammattilaisia verkostoitumaan ja keskustelemaan alan polttavista puheenaiheista. LinkedInillä on maailmanlaajuisesti jo 500 000 miljoonaa käyttäjää ja Suomessa käyttäjiä on noin miljoona. Yritykselle LinkedIn on hyvä kanava, joka tarjoaa useita mahdollisuuksia niin markkinoinnin kuin rekrytoinninkin saralla. Saat varmaa näkyvyyttä kohderyhmiesi parissa ja kasvatat samalla asiantuntijamielikuvaasi siihen tarkoitetussa kanavassa. LinkedIn-mainonnan avulla on mahdollista myös saada laadukkaita liidejä, myös erittäin kustannustehokkaasti.
LinkedInissä mainonta on tyypillisimmillään uutisfeedin sekaan tulevia sponsoroituja julkaisuja, jotka koostuvat kuvasta, otsikosta ja tekstistä. Mainonta voidaan kohdentaa esimerkiksi tittelin, toimenkuvan, senioriteetin, koulutuksen, kiinnostuksen kohteiden, demografisten tietojen, yrityksen nimen, toimialan ja koon mukaan. LinkedInissä kannattaa myös toteuttaa esimerkiksi rekrytointia, sillä alusta tarjoaa loistavat työkalut rekrytoinnin mainostamiseen ja toteuttamiseen.
LinkedIn-mainonnan palvelumme
- Kampanjoiden suunnittelu, toteutus, optimointi ja reaaliaikainen raportointi
- Kohderyhmämäärittely ja viestikärjet
- Mainosmateriaalien suunnittelu ja tuotanto
10 syytä — Miksi LinkedIn mainonta?
- Tavoittavuus. Suurin maailmanlaajuinen ammattilaisverkosto. Noin miljoona suomalaista käyttäjää.
- Kohdentaminen. Erinomaiset B2B kohdennusmahdollisuudet.
- Mediaympäristö. Laadukas ja arvostettu mediaympäristö, missä mainonta erottuu hyvin.
- Käyttäjät oikeassa moodissa. Käyttäjien mieli on avoin bisnekselle, Facebook ja useat muut sosiaalisen median kanavat ovat enemmän vapaa-ajan käyttöön.
- Erilaisia mainosmuotoja eri tarpeisiin: bannerit, dynaamiset mainokset, sponsoroidut postaukset ja in mail ‑viestit sekä tekstimainokset.
- Klikkihinnoittelu. B2B-mainonta on usein hinnakasta. Kustannustehokkaampi klikkihinnoittelu mahdollinen.
- Osa markkinointia. Tehostaa muuta markkinointia ja tukee muita markkinointitoimenpiteitä.
- Mittaaminen. Mainonnan tehokkuuden mittaus on nopeaa ja helppoa.
- Mainonta erottuu. Hyvin kohdennettuun mainontaan suhtaudutaan pääsääntöisesti positiivisesti ja mainontaa ei ole liikaa.
- Rekrytoinnin apu. Kun tulee rekrytointitarvetta, niin LinkedIn on useilla toimialoilla lyömätön kanava.
LinkedIn-mainonnan hinta
Kuten varmasti tiedät, yrityspäättäjien huomio on arvokasta. Sen takia näyttökerroista käydään kovaa kilpailua LinkedInissä. Kohderyhmän huomiosta voi helposti joutua maksaa esimerkiksi jopa 6 euroa klikkaukselta.
LinkedIn-mainonta budjetoidaan kampanjakohtaisesti. Jokaiselle kampanjalle voi asettaa kokonaisbudjetin ja päiväkohtaisen budjetin. Huutokaupassa mainoksen hinta määritellään joko klikkausten tai näyttökertojen perusteella.
Kiinnostuitko?
Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa markkinointiasi.
![Laura Nevasalo Oddy](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2021/12/laura_nevasalo_2021.jpg)
Tutustu myös blogeihimme
![Pk-yritysten brändimarkkinointi](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/07/brandimarkkinointi_pk-yritykset.jpg)
Miksi pk-yrityksen kannattaa tehdä brändimarkkinointia?
Brändi on mielikuva yrityksestä asiakkaan ja kuluttajan silmissä. Brändimarkkinointi on strateginen investointi, joka voi tuoda merkittävää hyötyä myös pienille ja keskisuurille yrityksille.
![B2B sisällöntuotanto](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/06/b2b_sisallontuotanto_blogi.jpg)
Vinkit B2B-yrityksen sosiaalisen median sisällöntuotantoon
B2B-yrityksille sosiaalisen median sisällöntuotanto voi olla erinomainen tapa tavoittaa potentiaalisia asiakkaita, lisätä näkyvyyttä ja rakentaa asiantuntijastatusta. Tässä blogissa on listattu teemoja, joista B2B-yrityksen tyypillisesti kannattaa tehdä somepostauksia.
![infografiikka koristekuva](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/05/blogiin73.jpg)
Infografiikka kommunikoi monimutkaiset asiat visuaalisesti
Infografiikan tärkein tavoite on selkeys, ja sen tehtävänä on selkeyttää monimutkaista viestiä. Infografiikan avulla teet datasta ymmärrettävää.
![](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/05/blogiin52.jpg)
Tehokkaampaa mainontaa bannerien A/B-testauksella
Paranna bannerimainonnan tehokkuutta A/B-testauksen avulla. Ajamalla useampaa eri mainosaineistoa samaan aikaan näet helposti erot niiden tuloksissa ja voit tehdä oikeita johtopäätöksiä tulevia aineistoja ajatellen.
![](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/05/ammattilainen-avuksi-sisallontuotantoon.jpg)
Ammattilainen avuksi sisällöntuotantoon – 5 tapaa, joilla hyödyt ulkoisen sisällöntuottajan tuesta
Ulkoinen sisällöntuottaja suunnittelee ja toteuttaa sisältöjä, joiden avulla tulet löydetyksi verkosta ja tarjoat kiinnostavaa ja informatiivista tietoa tuotteistasi tai palveluistasi.
![](https://oddydigital.fi/wp-content/uploads/2024/05/mita-oddyn-ja-asiakkaan-tutustumispalaverissa-tapahtuu.jpg)
Mitä Oddyn ja asiakkaan välisessä tutustumispalaverissa tapahtuu?
Maksuttomassa tutustumispalaverissa asiantuntijamme kartoittavat digimarkkinoinnin toiveitasi ja tarpeitasi, jotta voimme palvella sinua parhaalla mahdollisella tavalla.
Ota ihmeessä yhteyttä!
Kuinka voimme auttaa?
Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä.
Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille! Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.
Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.
Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.