Digitaalinen markkinointi
Mitä vuonna 2018 tapahtui ja mitä vuosi 2019 tuo tullessaan?

Vuonna 2018 mainostajat Suomessa panostivat yhteensä 1 245,5 meuroa markkinointiin. Digitaalisen mainonnan osuus tästä oli 34%. Euromääräisesti kasvua oli 14% verrattuna vuoteen 2017. Googlen ja Facebookin osuus digitaalisen mainonnan panostuksista kasvoi ja se oli vuoden lopussa jo 58% Jo pitkään jatkunut murros kuluttajien mediankäytössä näkyi vahvasti mainostajien kanavavalinnoissa. Digitaalinen mainonta oli suurin mediaryhmä vuonna 2018.

(Lähde IAB Finland)

(Lähde IAB Finland)
Vuosi 2019
-Datan käyttö
Datan käyttö mainonnan kohdentamisessa on jo tuttua, mutta sen maksimaalisessa hyödyntämisessä on vielä tehtävää. Yritykset pystyvät hyödyntämään omaa ja toisen osapuolen dataa tehokkaasti mainontaa kohdentaessa.
-Natiivimainonta/ Sisältömarkkinointi
Sisältöjen kulutus on kasvanut ja mainostajat ovat heränneet tähän viime vuosina. Artikkelimuotoinen sisältä koukuttaa kuluttajan pitkäksi aikaa brändin pariin ja on tehokas tapa vaikuttaa ostokäyttäytymiseen.
-Video
Video mainosratkaisut ovat kehittyneet paljon. Perinteisen videon lisäksi sosiaalisenmedian käyttö on tuonut mukaan vertikaali-videon. Videotuotannoissa kannattaakin huomioida, että videosta tehdään eri versiot käytettävän median mukaan.
-Vaikuttavampaa markkinointia
Vaikka markkinoinnin mittaaminen on tärkeää ja haluttu kohderyhmä tavoitetaan tehokkaammin dataa hyödyntäen se ei poista laadukkaan sisällön merkitystä. Sisällön pitää puhutella kohderyhmää, jotta se ei huku viestitulvaan, jonka päivittäin kohtaamme.
-Mittarit ja mitattavuus kuntoon
Jotta mainonnan vaikutukset pystytään selvittämään, pitää sille olla asetettu mittarit. Oikeat mittarit voivat vaihdella kampanjan tavoitteet mukaan. Ne voivat olla esimerkiksi verkkosivuilta tehdyt ostot tai mahdollisimman suuri tavoittavuus halutussa kohderyhmässä tietyllä ajalla. Tavoitteesta riippumatta on kampanjan jälkeen tärkeää tutkia kampanja datasta miten ollaan onnistuttu saavuttamaan asetetut tavoitteet.
Tutustu myös muihin blogeihimme
Ota ihmeessä yhteyttä!
Kuinka voimme auttaa?
Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä ja haluamme auttaa sinua, olipa tarpeesi suuri tai pieni.
Tiedätkö jo, mitä etsit? Kerro se meille ja otamme sinuun yhteyttä. Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi.
Kaipaatko apua ideointiin? Tai oletko epävarma, siitä, millaiset markkinointitoimenpiteet ovat juuri sinun tilanteessasi tehokkaimpia? Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.
Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.