Mediatiedottaminen

Mediatiedottaminen tavoittaa kohderyhmäsi ja avaa tien ansaittuun näkyvyyteen

Ansaitse näkyvyyttä mediassa säännöllisen ja johdonmukaisen mediatyön avulla. Palveluihimme kuuluvat yhtä lailla mediastrategiat sekä niiden käytäntöönpano, lehdistötiedotteiden sisällöntuotanto, jakelu ja seuranta.

Ansaittua näkyvyyttä mediatiedottamisella

Mediatiedottaminen tarjoaa yrityksellesi ansaittua näkyvyyttä eri medioissa, kuten aikakauslehdissä ja sanomalehdissä, sosiaalisessa mediassa, verkkojulkaisuissa, radiossa tai televisiossa.

Lehdistötiedotteiden aika ei ole ohi – kun tiedote tuotetaan hyvin ja lähetetään oikealle kohderyhmälle, ovat mahdollisuutesi saada huomiota juuri oikeissa yhteyksissä hyvät. Median kautta tavoitat potentiaaliset asiakkaasi sekä muut tärkeät kohderyhmäsi tehokkaasti.

Pitkäaikainen ja säännöllinen mediatiedottaminen takaa, että jäät parhaiten toimittajien mieleen ja samalla luot heidän kanssaan pitkäaikaisia suhteita. Uutisarvoiset asiat ylittävät julkaisukynnyksen helpommin, kun toimittaja tuntee yrityksesi ja sen toimialan ennestään.

Kiinnostava aihe, hyvin tuotettu teksti ja laadukkaat valokuvat yhdistettynä oikein ajoitettuun lähetykseen ja fiksusti koottuun jakelulistaan parantavat mahdollisuuksiasi ansaitun näkyvyyden saamiseen. Mediatyö tehdään aina sisältö edellä: se, mistä yleisö on kiinnostunut on kaikkein tärkeintä.

Mediatiedottamisen hyödyt pähkinänkuoressa:

  • Pitkäaikaiset suhteet kantavat hedelmää. Hyvin rakennettu tiedote jää toimittajien mieleen ja auttaa heitä tuntemaan yritystäsi ja toimialaasi.
  • Näkyvyys oikeassa kontekstissa. Ansaitse näkyvyyttä toimialaasi vastaavissa medioissa.
  • Rakenna luotettavuutta viesteillesi. Toimituksellisen seulan kautta kulkeva viesti on yleisölle luotettavampaa kuin suodattamaton markkinointipuhe.
  • Käytössäsi on globaali tietokanta, jonka kautta löydät juuri oikeat yleisöt. Hyvin valitun jakelulistan kautta saavutat oikeat vastaanottajat viestillesi.
  • Seuranta pitää suunnan oikeana. Kun seuraat mediatyön tuloksia aktiivisesti, toimenpiteet pysyvät kannattavina.
  • Tunnettuus ja brändityö tukevat kasvua. Säännöllinen tiedottaminen tukee yrityskuvan rakentamista.
  • Ansaittua näkyvyyttä voi saada pienelläkin budjetilla. Kiinnostava aihe, laadukas sisältö, oikea ajoitus ja fiksusti koottu jakelulista auttavat onnistumaan. Mediatyön ei tarvitse olla kallista.
  • Mediatyö on avain moneen kanavaan. Perinteinen media ei ole kuollut, kaukana siitä. Mediatiedottamisen avulla tavoitat toimittajat niin digissä, printissä, televisiossa kuin radiossa – yksilöidyin viestein tai kaikki halutessasi samaan aikaan.

Mediatiedottaminen onnistuneesti Oddyn asiantuntijoiden avulla

Oddy Digitalin palveluihin kuuluvat muun muassa seuraavat mediatiedottamisen palvelut. Tarjoamme myös mediaseurannan palvelut. Katso lisää täältä!

  • Mediastrategiat ja niiden käytäntöönpano
  • Lehdistötiedotteiden sisällöntuotanto
  • Lehdistötiedotteiden jakelu (käytössämme on Meltwaterin globaali toimittajatietokanta)
  • Mediaseurannan palvelut (yksittäiset analyysit tai jatkuva seuranta, käytössämme Meltwaterin globaali mediatietokanta)
  • Voit tilata meiltä myös lehdistötiedotteen kertalähetyksenä huolettomana avaimet käteen -palveluna. Lue lisää kertatiedotteesta.

Strategiasta yksittäisten tiedotteiden tuottamiseen

Oddyn sisältötiimistä löytyy vahvaa media-alan osaamista. Olemme tukenasi sekä strategiatasolla että käytännön työssä. Harkitun mediastrategian avulla on mahdollista luoda suhteita, rakentaa näkyvyyttä ja kasvattaa brändin arvoa pitkäikäisesti.

Voimme auttaa yritystäsi niin pienissä kuin suurissa media-asioissa. Tuotamme myös yksittäiset tiedotteet tai voimme hoitaa puolestasi tarvittaessa pelkän jakelun.

Autamme löytämään sinun yrityksesi toimialasta kirjoittavat toimittajat, jotka tekevät julkaisuja sinun kannaltasi halutuissa medioissa. Käytössämme on Meltwaterin globaali mediatietokanta, joka mahdollistaa sekä kotimaisten että kansainvälisen median konktatoinnin.

Sisällöntuotannon asiantuntijat auttavat tuottamaan laadukkaan tiedotteen, josta viestisi tulee kristallinkirkkaasti ilmi. Huolehdimme tiedotteen jakelusta valitulle toimittajakunnalle juuri oikealla hetkellä ja lopuksi toimitamme sinulle raportin tiedotteen pohjalta syntyneistä julkaisuista.

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä meihin!

Laura Nevasalo Oddy

Laura Nevasalo
Commercial & Client Director

Tarjoamme säännöllistä mediatiedottamisen vuosipaketteja, joiden hinnat määräytyvät lukumääräperustaisesti. Räätälöimme myös mielellämme tarpeisiisi sopivan kokonaisuuden, ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lisätietoa lehdistötiedotteiden kertaluonteisesta lähettämisestä löydät täältä.

Tarjoamme myös mediaseurannan palveluja, joiden avulla voidaan seurata tiedotteen lehdistötiedotteesta seuranneita osumia eri medioissa. Lisätietoa mediaseurannan palveluista löydät täältä.

Rakenna yrityksellesi korvaamattoman arvokasta näkyvyyttä! Lue 6 syytä, miksi mediatiedottaminen kannattaa!

Tutustu myös blogipostauksiimme aiheesta

Ota ihmeessä yhteyttä!

Kuinka voimme auttaa?

Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä ja haluamme auttaa sinua, olipa tarpeesi suuri tai pieni.

Tiedätkö, mitä etsit? Kerro se meille ja otamme sinuun yhteyttä. Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi. Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.

Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.

Lue mielenkiintoisia blogipostauksiamme
Tutustu palveluihimme
Tutustu asiakkaisiimme