Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

TOIMIVA VAIHTOEHTO MARKKINOINNIN TOTEUTTAMISEEN

Yrityksen markkinoinnin toteuttamisen voi jakaa karkeasti kahteen yleiseen vaihtoehtoon. Joko yritykseen on rekrytoitu markkinoinnin ammattilaisia tai markkinointia hoidetaan ulkoisen kumppanin kanssa. Yksi toimiva vaihtoehto on myös yhdistelmä näitä molempia.

Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

In-house markkinoinnin hyvät ja huonot puolet

Ilman markkinointia yrityksellä ei ole näkyvyyttä, mikä puolestaan heikentää mahdollisuuksia houkutella uusia asiakkaita ja kasvattaa yrityksen liiketoimintaa. Ideaalissa tilanteessa yrityksellä on talossa markkinointiosaamista ja markkinoinnista vastuussa olevat henkilöt tuntevat liiketoiminnan ja toimialan läpikotaisin. Tällaisen pisteen saavuttaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa.

In-house markkinoinnin suurimpia etuja on, että sillä on suora yhteys yrityksen johtoportaaseen, mikä usein nopeuttaa toimenpiteiden maaliin viemistä. Toisaalta on muistettava, että markkinointi on laaja kokonaisuus ja varsinkin yhdelle ihmiselle sen suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi on iso pala kakkua. Usein markkinoinnista vastaavilla ihmisillä on lautasellaan myös paljon töiden ja muiden ihmisten koordinointia.

Laajan työnkuvan hallitsevia markkinoinnin ammattilaisia ei kasva puussa. Nykyajan vaatimukset markkinoinnista vastaavalle voivat yrityksen tarpeista riippuen paisua aikamoiseksi tehtävälistaksi. Yksi ihminen voi päätyä olemaan markkinoinnin koordinaattori, digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, sisällöntuottaja ja graafinen suunnittelija. Kuinka siis löytää tasapaino markkinoinnin onnistuneeseen ja kustannustehokkaaseen toteutukseen?

Ulkoistettu markkinointipäällikkö resurssina

Ulkoistetun markkinointipäällikön apu näkyy ennen kaikkea yrityksen omien resurssien elvyttämisenä. Se vapauttaa yrityksen oman henkilöstön keskittymään ydinliiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Ulkoistettu markkinointipäällikkö vetää yrityksen markkinointia sekä vastaa markkinoinnin isoista linjoista yhdessä yritysjohdon kanssa.

Ammattitaitoinen markkinoinnin asiantuntija tunnistaa asiakkaan liiketoiminnalliset tarpeet ja pystyy ohjaamaan markkinointia alan jatkuvasti vaihtuviin trendeihin ja käytänteisiin mukautuen. Oman henkilökohtaisen asiantuntemuksena lisäksi ulkoistettu markkinointipäällikkö tuo mukanaan kokonaisen toimiston verran laadukasta ja ajantasaista osaamista ja tietotaitoa esimerkiksi digimainonnasta, analytiikasta, graafisesta suunnittelusta ja sisällöntuotannosta.

Kaltaisemme digitaaliseen markkinointiin erikoistuneen toimiston ensisijainen vahvuus on ketteryys toimia nopeasti. Ulkoistetun markkinointipäällikön kanssa ideoiden pallotteluun tulee uutta pontta, sillä ulkopuolisen asemassa markkinointipäällikkö pystyy katsomaan yrityksen toimintaa tuorein silmin.

Ulkoistetun markkinointipäällikön kanssa ei koskaan kohtaa ongelmia, mitkä voivat johtua resurssien puutteesta. Oddy Digitalilla asiakkaiden markkinointia hoitaa hyvin yhteen hitsautunut porukka, joilla on tehokas ja toimivaksi todettu työskentelytapa. Asiakkaiden tarpeita hoidetaan mainoskampanjoissa, materiaalien ja sisältöjen tuottamisessa ja tulosten mittaamisessa analytiikalla.

Ulkoistettu markkinointipäällikkö tuo mukanaan vankan kokemuksen mitattavien markkinointitoimenpiteiden toteuttamisesta. Oddy Digitalilla lähtökohtamme on, että kaikki tekemisemme on mitattavaa. Ulkoistetun markkinointipäällikön rooli korostuu, kun tuloksia käydään läpi. Hän tuntee oman toimistonsa toimitavat ja on perillä myös teidän yrityksenne tarpeista. Näistä lähtökohdista hän pystyy kehittämään markkinoinnin toimenpiteitä kerättyyn dataan pohjautuen. Ja mikä parasta, ulkoistettu markkinointipäällikkö osaa esittää digiasiat helposti ymmärrettävällä kansankielellä.

Kenelle markkinoinnin ulkoistaminen sopii?

Ulkoistettu markkinointipäällikkö auttaa erinomaisesti tilanteissa, joissa in-house työntekijän palkkaaminen ei ole ajankohtaista tai ei muuten ole ajankohtaan sopiva vaihtoehto.

Esimerkiksi kasvuyrityksille ja start-upeille ulkoistetun markkinointipäällikön osaaminen on sopivan joustava vaihtoehto. Rakennemuutoksen tai yrityskauppojen prosessissa olevat yritykset voivat myös tukeutua ulkoistetun markkinointipäällikön apuun etenkin tilanteessa, kun tuleva organisaatiorakenne on vielä epävarma. Markkinoinnin ulkoistaminen on lisäksi oiva tapa paikata yrityksen sisäisiä henkilöstövaihdoksia ja pitkiä rekryprosesseja.

Pienet ja keskisuuret yritykset, jotka ovat tekemässä digiloikkaa. Ulkoistettu markkinointipäällikkö tuo tietotaitonsa lisäksi mukanaan koko toimistonsa vahvuudelta asiantuntijuutta ja tietotaitoa digitaalisista ratkaisuista. Oddy Digital auttaa yrityksiä verkkosivu-uudistuksissa, analytiikan määrittämisessä, sisällöntuotannossa ja mainonnan kampanjoissa digitaalisilla alustoilla.

Yrityksen markkinoinnista vastaavan avainhenkilön tuuraaminen poissaolon ajaksi. Ulkoistettu markkinointipäällikkö hyppää tarvittaessa nopeasti paikkaamaan esimerkiksi sapattivapaata tai vanhempainvapaata viettävää in-house työntekijää. Järjestelyllä yritys saa myös arvokasta kokemusta, missä asioissa ulkoinen digikumppani pystyisi jatkossa tukemaan talon omaa markkinointitiimiä.

Ulkoistetun markkinointipäällikön kustannukset verrattuna in-house markkinointiin

In-house markkinoinnin hyötyjä ei käy kieltäminen. Taitava markkinointipäällikkö on yrityksen markkinointiponnistelujen kantava voima, joka pitää huolta näkyvyydestä, uusien asiakkaiden houkuttelusta ja liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisesta. Tällaisesta osaajasta rakentuvat kulut ovat kuitenkin kiinteitä, mikä edellyttää kohtalaisen vakiintunutta markkinointibudjettia. Lisäksi henkilön siirtyessä työurallaan eteenpäin, markkinoinnin hintalappu kasvaa uudesta pakollisesta rekrytoinnista. 

In-house markkinoinnin kannattavuus edellyttää, että markkinointitarpeet pysyvät säännöllisenä. Markkinoinnin ulkoistaminen tarjoaa joustavuutta markkinointibudjetin käyttöön ja ulkoistetun markkinointipäällikön kanssa on helppoa muokata markkinointitoimenpiteitä vastaamaan tarpeita. 

Joustavuus korostuu myös markkinointikumppanin valinnassa. Perehtymällä ja keskustelemalla potentiaalisten ulkoisten markkinointipäälliköiden kanssa saa hyvän kuvan siitä, vastaako henkilön näkemykset yrityksen tarpeita markkinoinnissa. Kartoituksessa saa lisäksi tietoa kaikista markkinoinnin osa-alueista, joita ulkoistettu markkinointipäällikkö tiimeineen pystyy tuomaan yrityksen avuksi.

Kirjoittanut: Sampo Nevalainen

Kiinnostuitko?

Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa markkinointiasi.

Laura Nevasalo Oddy

Laura Nevasalo

Commercial & Client Director

Tutustu myös blogipostauksiimme aiheesta

Meta-mainonnan kohdentaminen

Meta-mainonnan kohdentaminen

Meta-mainonnan avulla voit tavoittaa halutun yleisön hienovaraisesti ja vaikuttavasti. Mutta mistä aloittaa ja miten varmistaa, että mainoksesi osuvat oikeille silmäpareille?

Miksi taantumassa markkinoinointihanoja ei kannata laittaa kiinni?

Haastavassa taloustilanteessa raha on tiukilla ja usein markkinointi on osa-alue, josta säästetään. Tässä blogipostauksessa kerromme, miksi markkinoinnin lopettaminen ainakaan täysin ei ole hyvä ratkaisu pitkässä juoksussa.
Suunnitelmallisempaa markkinointia vuosikellon avulla

Suunnitelmallisempaa markkinointia vuosikellon avulla

Mikä on markkinoinnin vuosikello? Vuosikello sisältää markkinoinnin painopisteiden lisäksi jokaiselle jaksolle määritetyt tavoitteet sekä konkreettiset toimenpiteet.
Pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin trendit vuonna 2024

Pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin trendit vuonna 2024

Mitä uusia tuulia pk-sektorille on luvassa digitaalisen markkinoinin saralla vuonna 2024? Lue koosteemme ja varaudu uuteen vuoteen!
Oman datan hyödyntäminen markkinoinnissa

Oman datan hyödyntäminen markkinoinnissa

Tiesitkö, että sinunkin yritykselläsi on käytettävissään runsaasti dataa, jota voit hyödyntää markkinoinnin kehittämisessä ja tehostamisessa? Lue lisää!
Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

Ulkoistettu markkinointipäällikkö on toimiva vaihtoehto markkinoinnin toteuttamiseen. Lue ulkoistamisen hyödyistä ja kenelle se sopii!

Ota yhteyttä

Etsitkö huoletonta ja kokonaisvaltaista ratkaisua yrityksesi markkinointiin? Oddyn markkinointipäällikköpalvelu auttaa. Lue lisää!
Tilaa Oddy Digitalin uutiskirje

Tilaa tosi Oddy uutiskirje!

Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.