Sosiaalisen median mainonta

TAVOITA KOHDERYHMÄSI OIKEISSA KANAVISSA

Ota some haltuun mainonnan avulla

Facebook, Instagram ja LinkedIn ovat Suomen suosituimpia sosiaalisen median palveluita. Facebookia käyttää jo 3 miljoonaa, Instagramia 2,1 miljoonaa ja LinkedIniä 1,3 miljoonaa suomalaista. Varsinkin viimeisen vuoden aikana käyttäjämäärät ovat olleet kovassa kasvussa, kun monien työt ovat siirtyneet etätöihin ja netin ja somen äärellä vietetään paljon aikaa. Kuitenkin moni yritys panostaa näihin kanaviin vain satunnaisesti tai tekee sen virheen, että luottaa vain maksuttomaan orgaaniseen näkyvyyteen.

Miksei pelkkä orgaaninen postaaminen riitä?

Tiesitkö, että vain osa somen käyttäjistä seuraa ylipäätään yritysten Facebook- tai Instagram-sivuja ja sivujen seuraajistakin vain keskimäärin 2-5% prosenttia näkee yrityksen tekemiä orgaanisia postauksia? Esimerkiksi Facebook rajoittaa yritysten orgaanista näkyvyyttä ja siksi julkaisut ilman mainontaa eivät tavoita katsojia yhtä hyvin kuin ennen. Maksettu mainonta orgaanisen tekemisen lisäksi on siis tärkeää oikeiden kohderyhmien ja uusien asiakkaiden tavoittamiseen.

Hyödynnä näkemystämme

Olemme tehneet erilaisia somemainonnan kampanjoita pienillä ja isoilla budjeteilla monille eri toimialoille. Kerro meille vain tavoiteltava kohderyhmä, niin kerromme sinulle, miten tavoitat sen parhaiten somemainontaa hyödyntäen.

Varaa kanssamme 30 min ilmainen konsultaatio, kuinka juuri sinä otat parhaat tehot irti sosiaalisesta mediasta? (Arvo 120 €)

Tarjous voimassa 30.6.2023 asti.

Miksi juuri some-mainonta?

Sosiaalisen median mainonnalla vahvistat brändiäsi, kasvatat myyntiä ja saat oman viestisi näkyville juuri oikeiden ihmisten ruudulle. Facebook ja Instagram ovat yhdessä loistava kombo monipuolisen mainonnan tekoon. Tehokas kohdentaminen ja monipuoliset mainosvaihtoehdot yhdistettynä valtaviin massoihin saavat tuloksia aikaan. LinkedIn taas tarjoaa väylän tavoittaa erityisesti korkeakoulutettuja ja päättäjäasemissa olevia henkilöitä. Se on myös hyvä kanava B2B-mainostarpeisiin.

  • Sosiaalisen median kautta tavoitat kohderyhmän halutessasi useita kertoja päivässä eri tilanteissa.
  • Mainospaikat valittavissa kohderyhmän käyttäytymisen mukaan.
  • Soveltuu erilaisiin tarpeisiin. Mainonnan tavoitteeksi voi asettaa tavoittavuuden, videoiden katselumäärän, konversioiden määrän lisäämisen tai vaikkapa lisää osallistujia tapahtumaasi.
  • Mainonta on hyvin mitattavaa. Mainonnan vaikutus on mahdollista mitata aina konversioon saakka.
  • Palveluilla on erittäin hyvät kohdennusmahdollisuudet, erityisesti demografisten tietojen osalta. Mainonta tuntuu oikein kohdennettuna henkilökohtaisemmalta kuin perinteinen bannerimainonta.
  • Facebookissa ja Instagramissa on kustannustehokas klikkihinnoittelu. Halutessasi mainosnäytöt ovat täysin ilmaisia – maksat ainoastaan klikkauksista.
  • Skaalautuvaa ja joustavaa. Mainontaa voi tehdä pienellä tai isommalla budjetilla.
  • Mainosmateriaalit on helppo tuottaa. Perusmainokseen tarvitaan vain kuva, otsikko ja lyhyt teksti.
  • Käytössä on moniopuolisia mainosmuotoja; videot, kuvat, kuvakarusellit.

Palveluitamme some-mainontaan liittyen:

  • Kampanjoiden suunnittelu, toteutus, optimointi ja reaaliaikainen raportointi
  • Kohderyhmämäärittely ja viestikärjet
  • Mainosmateriaalien suunnittelu ja tuotanto
  • Visual Guidelines -määritykset
  • Some Audit eli somekanavien nykytila-analyysi ja toimenpide-ehdotukset
  • Some-kanavien ylläpito ja sisällöntuotanto
  • Sosiaalisen median vuosikellon luominen
  • Somestrategia
  • Räätälöidyt workshopit ja koulutukset
Somessa mainostaminen on kustannustehokasta, joustavaa ja hyvin kohdennettavaa, kun sen tekee oikein. Meillä apunasi ovat asiantuntijat, jotka hallitsevat sekä luovan sisällön konstit, että mainonnanhallinnan tuloksellisen toteuttamisen.

Lue aiheeseen liittyvät blogikirjoituksemme

Heräsikö kysymyksiä?

Soita, viestittele tai piipahda käymään, niin jutellaan lisää.

  • Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Lue mielenkiintoisia blogipostauksiamme
Tutustu palveluihimme
Tutustu asiakkaisiimme