ChatGPT on vakiinnuttanut asemansa sisällöntuotannon työkaluna

MULLISTAVA TEKOÄLYPOHJAINEN TYÖKALU ON HYVÄ RENKI, MUTTA HUONO ISÄNTÄ

ChatGPT:n ja muiden generatiivisten tekoälyjen ansiosta myös digitaalisen markkinoinnin maailmassa on kuhissut viime aikoina kovasti. Se tekee kaiken saman kuin Google, mutta koostetummin, inhimillisemmin ja myös – ainakin toisinaan – erittäin nopeasti.

ChatGPT on vakiinnuttanut asemansa sisällöntuotannon työkaluna

Mihin tekoäly sopii ja mihin ei?

Tekoäly nopeuttaa, selkeyttää ja helpottaa monia sisällöntuotannon prosesseja. Tekoäly toimii erinomaisesti myös ideoiden löytämisen ja jalostamisen tukena, jos käyttäjä tietää mitä, ja miten, etsii.

Tekoälyä hyödyntäessä on oleellista muistaa, että se ei ole erehtymätön, eikä se ole toimistaan ja tuottamastaan sisällöstä samalla tavoin tilivelvollinen kuin ihmiskirjoittaja. ChatGPT ei aina esimerkiksi osaa kunnioittaa tekijänoikeuksia. Myös palvelun tarjoamat lähdeviittaukset ja tiedot voivat olla ajoittain kyseenalaisia tai jopa väärin.

ChatGPT saattaa siis kertoa tietoja virheellisesti tai yhdistellä niitä miten sattuu. Esimerkiksi tässä sijaintiin liittyvässä kysymyksessä ChatGPT yhdistää oikean sijainnin erikoisesti toiseen Lapin luonnonsuojelualueeseen. Pyhäkeron ja Auttikönkään etäisyys toisistaan on todellisuudessa noin 400 kilometriä, eikä Auttiköngäs-Pyhäkeron luonnonsuojelualuetta ole olemassa.

Puutteistaan huolimatta ChatGPT vauhdittaa huomattavasti työskentelyä sellaisissa aiheissa, jotka ovat käyttäjälle itsessään tuttuja. Mullistavaan palveluun ei kuitenkaan tule luottaa sokeasti, vaikka se helpottaakin huomattavasti tiedonhakua ja tiedon koostamista asiantuntijatyössä. Tietojen paikkansapitävyys tulee tarkistaa, kuten aina ennenkin.

ChatGPT:n antamat väärät tiedot eivät automaattisesti korjaannu, vaikka sille huomauttaisi asiasta. Se saattaa kertoa saman väärän tiedon kerta toisensa jälkeen inttäen.

ChatGPT antaa usein hyviä esimerkkejä ja osaa muokata tekstiä

Ilmaisen ChatGPT:n hyödyntämä data on peräisin loppuvuodelta 2021, joten ihan tuoreinta tutkimustietoa tai maailmantilannetta se ei osaa analysoida saatikka selostaa erityisen hyvin. Sen sijaan se osaa neuvoa esimerkiksi sisällön tai mainonnan tekstien muotoilussa, kunhan sille ensiksi antaa tekstuaaliset parametrit, joita se ymmärtää. Näitä parametrejä tukee vaikkapa esimerkkitekstit tone-of-voicesta, selkeät listaukset koostettavasta tiedosta tai yleiset kuvailut siitä, miten käsky tulisi suorittaa. Toisin sanottuna, ChatGPT tuottaa parhainta jälkeä silloin, kun briiffi on inhimillinen.

ChatGPT tarjoaa helpotusta myös oikolukemiseen, tekstin sävyn muokkaamiseen ja se on omiaan ripottelemaan esimerkiksi hakusanoja tekstiin. Usein sille tosin joutuu kertomaan, ettei se saa muokata tekstiä liikaa. Kääntäjänä ChatGPT on poikkeuksellisen tehokas tunnettujen kielten, kuten saksan tai englannin, kanssa. Lisäksi se tarjoaa neuvoja myös teknisessä hakukoneoptimoinnissa.

ChatGPT ymmärtää erinomaisesti yleisimpiä koodikieliä ja toimii näppäränä apurina sisältöasiantuntijoiden lisäksi myös koodaajille. Aivan kaikkeen se ei kuitenkaan yksinään taivu, ja työkalun potentiaalin irtiottamiseksi tarvitaan taustatietoa, selkeitä ohjeistuksia sekä manuaalista selvitystyötä.

Saat miltein kaiken sen, mitä osaat pyytää

ChatGPT pystyy muotoilemaan generoimaansa tekstiä useamman pyyntökerran kautta. Kaikkia pyyntöjä se ei aina osaa lukea. Pyyntöjen uusiminen kannattaa, sillä näin se saa aikaan lähestyttävämpiä tuotoksia, joita on helpompi hyödyntää.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että ChatGPT saattaa hyödyntää täsmälleen jonkin muun yrityksen käyttämiä lausahduksia generoidessaan tekstejä. Tämän johdosta manuaalinen esityö ja editointi ovat erittäin tärkeitä, eikä tekstejä tulisi ikinä generoida vain ChatGPT:n avulla.

Yhtenä erinomaisena työkaluna ChatGPT toimii myös ideointiin, jolloin ChatGPT:lle voi vaikka pyytää listoja eri aiheista. Kirjoittajan blokin iskiessä sen avulla saa hyvää reksviittaa siihen, kuinka esimerkiksi tekstiä voisi jatkaa. Ja jos vaihtoehdot eivät miellytä, voi aina pyytää kirjoittamaan eri tavalla tai eri aiheesta.

Esimerkissä pyysin ChatGPT:tä kirjoittamaan lyhyen mainostekstin tästä blogista. Sen tuottamat tekstit tuntuvat hieman liian korkealentoisilta, joten pyysin sitä vähentämään hypetystä, lisäämään tekstiin lauseita ja poistamaan generoiduista teksteistä hashtagit. Lauseita se ei juurikaan generoinut lisää, mutta pidensi vähän tekstejä ja teki niistä hitusen lähestyttävämpiä. Kätevää, eikö?

ChatGPT kulkeutuu kohti kuukausimaksullista mallia

Viime aikoina lanseerattu kuukausimaksupohjainen jäsenyys on tuonut hidastusta ilmaisversion toimivuuteen. Maksullinen versio on ruuhka-aikoina huomattavasti nopeampi ja toimii laajemman datan avulla kuin ilmaisversio.

ChatGPT:n maksullinen versio sisältää myös erilaisia oppaita siitä, kuinka parametrejä eli pyyntöjä voi käyttää optimaalisten vastausten saamiseksi. Esimerkiksi kertomalla hakusanamainonnan avainsanan, se osaa kehittää annettuihin teksteihin lauserakenteita, joissa avainsanaa hyödynnetään. Hakukoneoptimointia tekeville tämä kyky on erittäin hyödyllinen.

Mihin sisällöntuottajia enää kohta tarvitaan?

Hyvää sisältöä tarvitaan aina. Sisällöntuotannon ammattilaiset voivat varmastikin myöntää ChatGPT:n olevan ajatuksen tasolla kiehtovuudestaan huolimatta hieman pelottava. Peloista on kuitenkin vielä paljon matkaa siihen, että työkalu korvaisi sisällöntuottajat ja asiantuntijat työssään.

ChatGPT:n tuottaman tekstin ongelma on sävy, joka on lähes poikkeuksetta erittäin korkealentoista ja usein myös kulunein täytesanoin höystettyä. Tekstissä saattaa myös olla asiavirheitä tai tekstit voivat olla tekijänoikeudellisesti kyseenalaisia. Esimerkiksi Google-mainonnan merkkimäärien puitteissa pyydetyt tekstit ja niiden muokkaukset eivät ChatGPT:ltä suju ihanteellisella tavalla, joten kyllä meitä sisällöntuottajia tarvitaan vielä moneen. Vaatii useamman pyyntökerran ja runsaasti manuaalista kirjoittamista sekä selvitystyötä, jotta työkalusta saa suurimman potentiaalin irti markkinoinnissa. Yksinään sillä saa aikaa vain horjuvia tekstejä, mutta ammattilaisen käytössä sen potentiaali sisällöntuotannossa on suunnaton.

ChatGPT:n tulevasta kehityksestä huolimatta sisällöntuotannon ammattilaisia tarvitaan varmistamaan tietoja, muotoilemaan tekstiä ja saattamaan sanomaa eteenpäin sellaisella suunnittelulla, johon tekoäly ei kykene – vielä. Asiakkaan kannalta ChatGPT on puolestaan hyvä asia, sillä tehokas työkalu vauhdittaa tarvittaessa projektien etenemistä juurikin ideoinnin ja ehdotusten avulla. Asiakkaat saavat samassa ajassa enemmän, siistimmin ja tutkitummin.

Oletko kyllästynyt ChatGPT:n käyttöön, haluatko oppia kuinka ChatGPT toimii tai toivoisitko toimivia sekä monin tavoin toteutettuja ja suunniteltuja sisältöjä liiketoiminnallesi? Ota yhteyttä meihin!

Teksti: Miia Lousaari

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä Oddyn ammattilaisiin.

Laura Nevasalo Oddy

Laura Nevasalo

Commercial & Client Director

Tutustu myös blogeihimme aiheesta

Suunnitelmallisempaa markkinointia vuosikellon avulla

Suunnitelmallisempaa markkinointia vuosikellon avulla

Mikä on markkinoinnin vuosikello? Vuosikello sisältää markkinoinnin painopisteiden lisäksi jokaiselle jaksolle määritetyt tavoitteet sekä konkreettiset toimenpiteet.
Pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin trendit vuonna 2024

Pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin trendit vuonna 2024

Mitä uusia tuulia pk-sektorille on luvassa digitaalisen markkinoinin saralla vuonna 2024? Lue koosteemme ja varaudu uuteen vuoteen!
Oman datan hyödyntäminen markkinoinnissa

Oman datan hyödyntäminen markkinoinnissa

Tiesitkö, että sinunkin yritykselläsi on käytettävissään runsaasti dataa, jota voit hyödyntää markkinoinnin kehittämisessä ja tehostamisessa? Lue lisää!
Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

Ulkoistettu markkinointipäällikkö rekrytoinnin vaihtoehtona

Ulkoistettu markkinointipäällikkö on toimiva vaihtoehto markkinoinnin toteuttamiseen. Lue ulkoistamisen hyödyistä ja kenelle se sopii!
Chatbot on digitaalinen avustaja

Chatbot on markkinoinnin digitaalinen avustaja

Chatbotit ovat digitaalisia avustajia, jotka tarjoavat verkkosivustojen kävijöille välitöntä vuorovaikutusta ja toimivat porttina digitaalisten palvelujen pariin.

Mitä on mainosten ohjelmallinen ostaminen?

Ohjelmallisesta ostamisesta puhutaan paljon, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Kirjoittamamme opas avaa ohjelmallisen ostamisen salat ja auttaa pääsemään alkuun ohjelmallisessa mainonnassa.

Ota yhteyttä

Etsitkö huoletonta ja kokonaisvaltaista ratkaisua yrityksesi markkinointiin? Oddyn markkinointipäällikköpalvelu auttaa. Lue lisää!
Tilaa Oddy Digitalin uutiskirje

Tilaa tosi Oddy uutiskirje!

Tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla digitaalisen markkinoinnin trendeistä.