Digitaalisen markkinoinnin trendit 2020
#oddytrendit2020

Vuoden alussa veikkaillaan aina tulevia trendejä. Tässä ajatuksiani vuoden 2020 aikana toteutuvista trendeistä.
1. Palaamme perusasioiden äärelle
Turhat kikkailut jää pois ja keskitytään olennaiseen. Yksinkertaisuus on kaunista monessa asiassa.
2. Oivalluksia faktaan pohjautuen
Verkkoanalytiikasta löydetään todellisia oivalluksia kohderyhmästä ja siitä, mitkä toimenpiteet sopivat millekin brändille ja vievät liiketoimintaa eteenpäin. Liiketoimintafokus kasvaa, enää ei tehdä markkinointia markkinoinnin vuoksi, vaan valituille toimenpiteille täytyy olla vahvat perusteet.
3. Asiakasymmärryksen kehittyminen
Asiakasymmärrys kehittyy koko ajan ja eri ostopolun vaiheissa olevia tyyppejä osataan paremmin lähestyä eri viestein eri kanavissa. Asiakaskeskeisyys, datan hyödyntäminen ja monikanavaisuus auttavat siinä, että markkinointi ei tunnukaan enää myymiseltä, vaan alkaa tarjota toivottua palvelua.
4. Oman kanavan rooli tulee korostumaan entisestään
Itse tykkään puhua digitaalisesta kotipesästä ja sen tärkeydestä. Lisäksi se, mitä mainonnassa tuodaan esille, täytyy olla totuudenmukaista, ja omien kanavien sisältöjen tulee tukea sitä saumattomasti.
5. Markkinointiteknologiat lisääntyvät
Uusia teknologioita otetaan käyttöön. Esimerkiksi markkinoinninautomaatiojärjestelmien ja chat-palveluiden käyttöönotot lisääntyvät.
+ Myös nämä asiat tulevat puhuttamaan enenevissä määrin
- Ohjelmallinen ostaminen
- Sosiaalisen median sisällöt ja mainonta
- Konversio-optimointi
- Puheohjaus
- Sisältömarkkinointi
- Brändimarkkinointi
- Hakukoneoptimointi
- Hakukonemarkkinointi
- Tekoälyn tai koneoppimisen soveltaminen
- Vaikuttajamarkkinointi
- Videomarkkinointi
Haluatko kuulla lisää?
Ota yhteyttä blogin kirjoittajaan!

Jenna Leino
CEO, Co-Owner
Ota ihmeessä yhteyttä!
Kuinka voimme auttaa?
Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä ja haluamme auttaa sinua, olipa tarpeesi suuri tai pieni.
Tiedätkö, mitä etsit? Kerro se meille ja otamme sinuun yhteyttä. Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi. Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.
Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.