Blogien mainostaminen
Parhaat tavat mainostaa blogeja

Hyvän sisällön avulla vaikutetaan ostopäätökseen. Olemme tehneet itsellemme ja useille mainostajille kampanjoita liittyen blogeihin. Tavoitteena on ollut blogien lukijamäärien kasvattaminen, ostopäätökseen vaikuttaminen kiinnostavan sisällön kautta ja yhteydenottojen määrän kasvattaminen. Olemme seuranneet uusien blogilukijoiden määrää ja laatua, blogeissa vietettyä aikaa ja sivulatausten määrää. Usein blogien lopussa on lisäksi ollut yhteydenottolomake, jonka lähetys on toiminut kampanjan maali-/konversiopisteenä. Kampanjoissa on ollut mukana myös muistuttavaa retargetointi-mainontaa. Eli käytännössä kun henkilö on lukenut blogin, hän tulee osaksi retargetointi-kohderyhmään, ja häntä voidaan jatkossa lähestyä muistuttavalla mainonnalla, joka voi ohjata esimerkiksi lukemaan aina uusinta blogia.
Kokemuksiemme pohjalta parhaat blogimainonnan kanavat ovat Facebook ja ohjaava natiivimainonta. Näiden kautta olemme saaneet kustannustehokkaasti laadukasta kävijäkuntaa blogien pariin.
Facebook-mainonta
Facebook tarjoaa hyvät kohdennusvaihtoehdot halutun kohderyhmän tavoittamiseksi. Mainosmuotona esimerkiksi karuselli mahdollistaa useamman eri aiheisen blogin nostamisen mainontaan. Lue lisää Facebook-mainonnasta »
Ohjaava natiivimainonta
Natiivimainos on artikkelinomainen mainosmuoto, jonka ulkomuoto ja sisältö ovat linjassaan sivuston muun sisällön kanssa. Useimmiten natiivimainos muodostuu kuvasta, otsikosta ja lyhyestä ingressitekstistä. Klikattaessa ohjaavasta natiivimainoksesta siirrytään mainostajan omalle verkkosivulle lukemaan mainostettua sisältöä, kuten blogia. Hyvällä otsikko- ja kuvayhdistelmällä saadaan haluttua porukkaa houkuteltua lukemaan blogia. Natiivimainonta on lähes aina tehokkaampaa kuin perinteinen bannerimainonta. Ihmiset haluavat kuluttaa hyvää sisältöä, ja tässä heitä lähestytään nimenomaan sisältö edellä. Lue lisää ohjaavasta natiivimainonnasta »
LinkedIn-mainonta
Mikäli haluat tavoitella hyvin tarkkaa B2B-kohderyhmää, LinkedIn voi olla hyvä kanava buustata blogitekstejä. LinkedIn-mainonta on melko hinnakasta, mutta sitäkin tarkemmin kohdennettavissa vaikkapa tittelin tai työpaikan nimen mukaan. Lue lisää LinkedIn-mainonnasta »
Twitter on rajallinen kanava tavoittaa suuria massoja, mutta B2B-puolella ja tietyillä toimialoilla käyttäjiä voi hyvinkin saada aktivoitua lukemaan uusimpia blogeja. Kiinnostavat aiheet koukuttavat. Tärkeää on ymmärtää, käyttääkö oma kohderyhmä Twitteriä vai ei.
Google My Business -postaukset
Google My Business (GMB) mahdollistaa postaukset, joissa voi nostaa omia blogitekstejä. Jos yrityksesi tietoja haetaan Googlesta, voi tämä olla hyvä paikka buustata ajankohtaisia blogitekstejä. Lue lisää Google My Business postauksista »
Haluatko kuulla lisää?
Ota yhteyttä blogin kirjoittajaan!

Jenna Leino
CEO, Co-Owner
Ota ihmeessä yhteyttä!
Kuinka voimme auttaa?
Laita meille viestiä matalalla kynnyksellä. Meillä puhutaan digiasioista kansankielellä ja haluamme auttaa sinua, olipa tarpeesi suuri tai pieni.
Tiedätkö, mitä etsit? Kerro se meille ja otamme sinuun yhteyttä. Saat meiltä selkeät hinta- ja aikatauluarviot projektillesi. Varaa maksuton etäkahvitteluhetki, jonka jälkeen tiedät, mitä kannattaa tehdä ja mitä se maksaa.
Yhdessä saamme ihmeitä aikaan.