Strategiat ja suunnittelu
Oddy auttaa yritystäsi saavuttamaan maksimaalisen hyödyn markkinointibudjetistasi
Työmme lähtökohtana on, että sinä määrittelet tarpeen ja me ratkaisemme, kuinka tavoitamme kohdeyleisösi nopeasti ja kattavasti tekemään halutun toiminnon. Kattavien palvelujemme avulla vapautat resurssejasi ja kehität markkinointiasi saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet.
Strategia- ja suunnittelupalvelut Oddylta
Tarjoamme asiantuntevaa konsultaatiota ja suunnittelua markkinointiin digitaalisissa kanavissa. Autamme yritystäsi kustannustehokkaan, kohdennetun ja tuloksellisen markkinoinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Autamme kohdistamaan eurot siten, että ne tuottavat maksimaalista hyötyä ja auttavat markkinointiasi saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet. Suunnitelmallisen markkinoinnin avulla voimme myös helpommin arvioida, kehittyykö se toivottuun suuntaan.
Kumppaninasi pidämme aina huolta kolmesta asiasta: johdonmukaisuudesta eli siitä, että markkinointisi on brändisi mukaista kaikissa kanavissa, merkityksellisyydestä eli siitä, että markkinointiviestisi koskettaa asiakastasi ja jatkuvuudesta, eli siitä, että viestisi tavoittaa asiakkaasi halutussa kanavassa kustannustehokkaasti.
Strategiat ja suunnittelu palvelut
Konkreettiset hyödyt
Selkeämmät tavoitteet ja suunta
Suunnitelmallisempaa markkinointia
Oikeat toimenpiteet oikeaan aikaan
Osaamista ja uusia näkökulmia tiimille
Markkinointi tukemaan liiketoiminnan kasvua
Miksi valita Oddy?
Keskitymme olennaiseen
Katsomme kokonaisuutta, emme vain kanavia
Rakennamme jatkuvaa kasvua
Toimimme ketterästi ja harkiten
Olemme mukana, emme ulkopuolella
Asiakkaidemme kokemuksia
Oddyn tiimin kanssa on helppo kommunikoida ja heiltä saa apua nopeallakin aikataululla. Heiltä ei vain saa apua, mutta he aktiivisesti auttavat ja tekevät ehdotuksia, jotka vievät verkkosivuja, analytiikkaa ja mainontaa entisestään eteenpäin. Oddy on kumppani, jonka kanssa on erittäin kiva tehdä yhteistyötä!
VCT Finland
Joonas Heikkilä
Toiveitamme on kuunneltu ja palvelu on ollut ripeää. Erityisesti olen pitänyt selkeistä tarjouksista ja ehdotuksista, joista on ollut helppo valita mieleinen paketti. Ja parasta tässä on tietysti ollut se että olemme kokeneet saaneemme rahallemme vastinetta eli mainonta on toiminut.
Koposen Puutarha Oy
Nina Jokela
Yhteistyö toimii hyvin, Oddysta saa vastaukset nopeasti.
Eläinlääkärikeskus Sovet
Maarit Luukkainen
Nopeaa ja asiantuntevaa palvelua sekä hienoa ongelmanratkaisukykyä.
PunaMusta Media Oyj
Sari Komulainen
Oddyn kanssa on sujunut kaikki ja huipputyypeistä vielä erityismaininta!
Lue lisää »
Bodymaja Oy lähti rakentamaan uutta kehonkoostumusmittausten itsepalvelukonseptia syksyllä 2021 ja tukeutui kaikessa markkinoinnissaan sekä pääosassa sisällöntuotantoa Oddy Digitalin osaamiseen. Oddylaisten koko tiimi on alusta alkaen ollut tukenamme meille uusien aiheiden parissa ja opastanut varsinaisen palvelun ohessa aina kun siihen on ollut tarvetta. Asiana hyvinkin tärkeä osa yhteistyötä, mutta varmasti kovin vaikea itse pukea sanoiksi uusille asiakkaille, jotka pohtivat markkinoinnin kumppanin valintaa.
Olemme olleet erityisen tyytyväisiä koko tiimin reippaaseen otteeseen varsin nopeassa projektissamme, joka on vaatinut välillä hyvinkin nopeita muutoksia kun me asiakkaana toimimme alkuvaiheessa osin kovin reaktiivisesti. Saimme aikaan heti tuloksellista markkinointia, joten olemme tyytyväisiä palvelun lisäksi myös tuloksiin. Oddy Digitalissa tehdään töitä isolla sydämellä ja suosittelen kokeilemaan mitä intohimoisesti työhönsä suhtautuva tiimi saa aikaan.
Bodymaja
Aapo Hirvensalo
Oddy Digital on asiantunteva, tehokas ja toimiva digitaalisen markkinoinnin kumppani. Olemme tehneet Oddy Digitalin kanssa yli vuoden yhteistyötä.
Lue lisää »
Tässä ajassa olemme tehneet digitaalisen mainonnan tekemisestämme tehokasta ja ennen kaikkea systemaattista. Yhteistyö on rentoa, helppoa ja mukavaa. Tulee fiilis, että puhalletaan yhteen hiileen.
Luona Oy
Miia Haavisto
Oddy Digital toteuttaa digitaaliset kampanjamme, hakusanamainonnan ja mitä muuta digitaalista keksimmekin toivoa. Kaikki toteutetaan ripeästi ja ammattitaidolla.
Lue lisää »
Saamme kampanjoista selkeät raportit ja analyysit. Lisäksi saamme kaikkiin digitaalisen maailmaan liittyviin kysymyksiimme heiltä aina kattavan ja helppotajuisen vastauksen.
Niemi Palvelut Oy
Marjo Kuukasjärvi
Yhteistyö Oddyn kanssa on sujunut koko ajan todella hyvin ilman minkäänlaisia hankaluuksia. Oddyn henkilöiden asiantuntemus, työhön paneutuminen, ongelmien ratkaisukyky, aikataulujen pitäminen ja palveluhenkisyys on huipputasoa.
Lue lisää »
Oddyn kanssa on saanut olla koko ajan turvallisella ja rauhallisella mielellä siitä, että nettisivuprojekti ja sivujen jatkokehitys menevät tehokkaasti ja onnistuneesti eteenpäin. Yhteistyökokemuksen on kruunannut se, että meidän omat ”Oddy-henkilömme” ovat kertakaikkisen ihania ihmisiä.